Valon viikko Banneri.jpg

Haluamme yhdessä juhlistaa kansainvälistä valon päivää, jota vietetään vuosittain 16.5. tarjoamalla lapsille ja nuorille valoon ja valon tutkimukseen liittyviä tiedetyöpajoja ja ohjelmaa. Ohjelma on osa kansainvälisen valon päivän (International Day of Light) ohjelmaa sekä Tutkitun tiedon teemavuotta. Valon tutkimus eli fotoniikka liittyy fysiikkaan, kemiaan ja moniin luonnon ilmiöihin ja sillä on lukematon määrä sovelluksia tekniikan alalla.

Fotoniikan lippulaiva PREIN ja LUMA-toimijat Juniversity, Aalto Junior ja Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus yhdessä järjestävät lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa, ohjattuja verkkotyöpajoja ja tutkimuksen esittelyjä ja 10.-12.5.2021.


Näille sivuille on kerätty myös erilaisia valoon liittyviä itsenäisesti toteutettavia tehtäviä.

Virtuaalityöpajat

Esiopetukseen
Alakouluille
Yläkouluille
Yläkouluille ja toiselle asteelle

HUOM! Työpajoihin omat erilliset ilmoittautumiskäytäntönsä, Katso työpajan ilmoittatumisohjeet kyseisen työpajan ohjeista. 

Esiopetukseen  

Juniversityn työpaja Hehkun värikkäät tunteet 
Ystävämme Hehku on hämmentynyt. Hän ilmaisee tunteensa eri värein, mutta hän ei tunnista mikä väri tarkoittaa mitäkin tunnetta. Hehkun lempiasia maailmassa on valo. Voisimmeko valon ilmiöitä tutkimalla tuoda Hehkun tunteet esiin ja auttaa häntä nimeämään niitä? Hyppää mukaan hauskaan ja toiminnalliseen etäohjattuun työpajaan Tampereen yliopiston Juniversityn ohjaajien ja Hehkun kanssa.

Ajankohta:  Ma 10.5. – Ke 12.5. klo 9-14 välisenä aikana. Tarjoamme 2 työpajaa /päivä osallistuvan ryhmän varaamana ajankohtana. Työpajaan voi osallistua yksi ryhmä kerrallaan. 
Kesto: 45 min
Toteutus: Zoom-etäyhteydellä. Lähetämme osallistumislinkin ja valmistautumisohjeet sähköpostilla etukäteen. Luokassa tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone sekä projektori, jolla voit heijastaa videoyhteyden isolle näytölle.
Ilmoittautuminen: Hehkun värikkäät tunteet - työpaja on täynnä
Lisätiedot: tuni.fi/juniversity/ tai juniversity@tuni.fi

Juniversity_Logo_3D_Vaaka.jpg

Alakouluille

Aalto Juniorin työpaja ”Rakenna oma spektroskooppi
Mitä on valo ja kuinka sitä tutkitaan? Työpajassa tutus­tu­taan valon spektriin ja askarrellaan talouspaperirullan hylsystä, vanhasta CD-levystä sekä muista kotoa löytyvistä tarvikkeista spektroskooppi, jolla voi tutkia valon väre­jä. 

Ajankohdat:                                 Aalto Junior.jpg

  • ma 10.5. klo 9:15-10:00
  • ma 10.5. klo 10:15-11:00
  • ti 11.5. klo 9:15-10:00
  • ti 11.5. klo 10:15-11:00
  • ke 12.5 klo 9:15-10:00
  • ke 12.5 klo 10:15-11:00

Kesto: 45 min
Toteutus: Työpaja järjestetään Microsoft Teams-alustalla. Työpajassa on 15 min opetusosuus, jonka jälkeen ryhmät toteuttavat tehtävän oman opettajan ohjauksessa. Työpajan ohjaajilta voi kysyä neuvoja myös chatissa työpajan ajan. Lähetämme osallistumislinkin ja valmistautumisohjeet sähköpostilla etukäteen. Luokassa tulee olla kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone sekä projektori, jolla voit heijastaa videoyhteyden isolle näytölle.
Kohderyhmä: suositus 5.-6lk
Ilmoittautuminen: Täytä Ilmoittautumislomake "Rakenna oma spektroskooppi" työpajaan
Lisätiedot: Aalto Junior

Yläkouluille 

Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskuksen työpaja ”Tiedetemppu: läpinäkyvästä heijastin”  
Miten saada läpinäkyvästä heijastava? Tee malli ja tutki, miten eri aineet vaikuttavat läpinäkyvyyteen! Tiedetemput ovat lyhyitä itsenäisesti tehtäviä tiedetuokioita, jotka koostuvat videosta, työohjeista ja tutkimuskysymyksistä.

Ajankohta: Itsenäisesti suoritettava, kotona tai koulussa
Toteutus: Tiedetemppu-sivun alaosassa on ohjeet, miten Tiedetempun voi toteuttaa oppitunnilla. Aikaa kannattaa varata n. 30 min. 
Kohderyhmä: alakoulun ylimmät luokat ja yläkoulu
Linkki Tiedetemppuun

luma_fi.png

Yläkouluille ja toiselle asteelle   prein-logo-rgb-digi.jpg

Fotoniikan lippulaivan ”Valon tutkimusretki"
​​​​​​Työpajan aiheina: 

  • Valo kohtaa materiaalin (tarvikkeet: led-valot, erilaisia pintoja ja tulostettu tehtäväohje)
  • Valon taittuminen (tarvikkeet laser pointterit ja vesilasit)
  • Spektrometri (tarvikkeet: diffraktiohila, löytyy esim. Photonics Explorer Kitistä)

Ajankohta:  Ke 12.5. klo 10-11
Toteutus: 
Työpajaan on ennakkoilmoittautuminen, mutta osallistuvien ryhmien määrää ei ole rajoitettu. Työpajan tehtävät voidaan toteuttaa ilman Photonics Explorer Kit paketin välineitä. Kolmannen työn suorittamisessa tarvitaan diffraktiohila, joka löytyy myös Photonics Explorer Kitistä. Työpaja on hyvä keino tutustua Photonics Explorer Kit opetuspakettiin ja voitte samalla ilmoittaa koulunne lahjoitettavan Photonics Explorer Kitin saajiksi.
Toteutus: Zoom-etäyhteydellä. Lähetämme osallistumislinkin ja valmistautumisohjeet sähköpostilla etukäteen. On hyvä jos luokassa on kameralla ja mikrofonilla varustettu tietokone sekä projektori, jolla voit heijastaa videoyhteyden isolle näytölle.
Ilmoittautuminen: täytä ilmoittautumislomake "Valon tutkimusretki" työpajaan 
Lisätiedot: Juuso Uusimäki

Valon tutkimuksen tutkijapuheenvuorot

Harkitsetko tekniikan ja luonnontieteiden alan opiskelua yliopistossa? Tule kuulemaan tekniikan alan ja erityisesti fotoniikan opiskelusta, tutkimuksesta ja sovelluksista.
Ajankohta: Ma 10.5.-Ke 12.5.2021
Kesto: 
45 min (30 min esitys ja 15 min kysymyksille)
Kohderyhmä: Lukioluokat, lukiolaiset, oppilaanohjaajat, opettajat ja muut fotoniikasta kiinnostuneet
Toteutus: Puheenvuorot toteutetaan Zoomissa. Linkit lähetetään ilmoittautuneille.
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu itse tai ilmoita koko luokkasi mukaan valitsemillesi tutkijapuheenvuoroille 

  • Jaana Vapaavuori, Aalto yliopisto: ”Kasveista aurinkokennoiksi”  Ma 10.5. klo 13:15-14:00 Liity Zoom tapahtumaan
  • Mikko Huttunen, Tampereen yliopisto "Mitä tehdään ultralyhyillä laserpulsseilla?" Ti 11.5. klo 10:15-11:00 Liity Zoom tapahtumaan
  • Petri Karvinen, Itä-Suomen yliopisto "Tosi pieniä juttuja ja vähän röntgensäteitä"  Ke 12.5. klo 13:15-14:00 Liity Zoom tapahtumaan 

                     Tutkijat vaakaan.JPG  Aalto_EN_21_BLACK_1_Original.pnglogo_TAU_2rivi_fi_violetti_RGB.jpgUEF musta logo engl pysty.jpg

Tutustu fotoniikan opiskeluun 

Haluatko tietää lisää siitä minkälaista on fotoniikan opiskelu yliopistossa? Kuuntele podcast fotoniikan opiskelusta Tampereen yliopistossa ja työllistymismahdollisuuksista:

Opiskele itse

Kiinnostuitko fotoniikan opiskelusta? Itä-Suomen yliopiston avoimella verkkokurssilla Fotoniikan perusteet (2 op) kuka tahansa aiheesta kiinnostunut voi osallistua ja suorittaa fotoniikan opiskeluun johdattavan kurssin ilmaiseksi 1.8.2020 – 31.7.2021 välisenä aikana. Voit myös tutustua materiaalin suorittamatta kurssia.

Aalto Junior

Kokeile kotona tai koulussa -ohjeiden avulla voit tehdä valoon ja fotoniikkaan liittyviä tehtäviä itsenäisesti kotona tai koulussa. Eri tehtävät sopivat eri kohderyhmille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. 

Valomaalaus.jpg

Valomaalaus

Tuo valoa pimeään valomaalausten avulla! Maalausten tekemiseen tarvitaan puhelimeen ladattava Light painting-sovellus. Tehtävä suunnattu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Aurinkouuni.jpg Aurinkouuni
Tässä työssä tehdään kierrätysmateriaaleista aurinkouuni ja valmistetaan sillä vaahtokarkkiherkku S’mores. Työ soveltuu kaiken ikäisille. Alle kouluikäiset voivat tehdä työn aikuisen kanssa.
Pimeässä hohtava booli.jpg Pimeässä hohtava booli
Tässä työssä valmistetaan pimeässä hohtavaa boolia. Booli hohtaa UV-valossa tonic-veden ansiosta, koska se sisältää fluoresoivaa kiniiniä. Työ soveltuu kaiken ikäisille. Alle kouluikäiset voivat tehdä työn aikuisen kanssa. Lukiolaiset ja yläkoululaiset voivat oppia elektronien virittymisestä, kun taas sitä nuoremmat voivat kehittää mittaustaitojansa.
Talvinen valoteos.jpg Talvinen valoteos
Työssä suunnitellaan ja toteutetaan talvinen valoteos. Lisäksi tutustutaan valoon ilmiönä ja pohditaan mitä kaamos tarkoittaa. Työ on kestoltaan 1-2 tuntia ja se on suunnattu alakouluikäisille.
Spektroskooppi.jpg Spektroskooppi
Työssä tutustutaan valon spektriin ja askarrellaan talouspaperirullan hylsystä sekä muista kotoa löytyvistä tarvikkeista spektroskooppi, jolla voi tutkia valon värejä. Työ on suunnattu alakouluikäisille. Alle kouluikäiset voivat tehdä työn aikuisen kanssa.

Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus

Geometrisen optiikan perusteet – peilikuva
Tehtäväkokonaisuus käsittelee kuvan muodostumista tasopeilistä. Tehtävissä tarkastellaan peilissä muodostuvan valekuvan paikkaa ja sen havaitsemista erilaisissa tilanteissa. Tavoitteena on havainnollistaa, kuinka peilistä näkeminen voidaan selittää valon suoraviivaisen kulun ja heijastuslain avulla. Tehtävä on suunnattu yläkouluikäisille.

Geometrisen optiikan perusteet – valaistun alueen muodostuminen
Tehtäväkokonaisuudessa tarkastellaan valaistujen alueiden muodostumista. Tehtävien tavoitteena on syventää oppilaiden ymmärrystä valon suoraviivaisesta kulusta. Tehtäväkokonaisuudessa käsitellään valon suoraviivaista kulkua tilanteissa, joissa oppilaat voivat keskittyä valon suoraviivaisen kulun soveltamiseen, eikä heidän tarvitse miettiä heijastus- tai taittumislakia samanaikaisesti, kuten linssien ja peilien tapauksessa. Tehtävä on suunnattu alakoulun 3-6 luokille.

                                      IDL-Logo.jpg

                                    SA_tunnus_ympyra_keltainen_rgb.png

Valon viikko Banneri.jpg